Simpsonit: Backstage Pass

Animaatio

Hinta: 9,50 €

Tuotenumero 938
Tuotekoodi 6420614629758
Saatavuus Tuotetta ei saatavilla.
Pakkauksen paino 150 g

Kuvaus

MUSAA JA KEPPOSIA!

Kanuunanruokaa
Homer pelkää ettei hän pysy ajan hengessä mukana, joten hän ostaa liput "Hullabalooza" -musiikkifestivaaleille. Yritys joukkoon sulautumisesta epäonnistuu, eikä uusi sukupolvi hyväksy Homeria sekaan. Friikki-onnettomuuden seurauksena Homer päätyy - kaikesta huolimatta - bändien kanssa kiertueelle.

Kaksi kaupunkia
Homer on raivoissaan uudesta postitoimipaikkanumerosta, ja ottaa tehtäväkseen jakaa kaupungin kahtia. Nimittäen itsensä länsipuolen pormestariksi, Homer julistaa sodan itää vastaan. Mutta kun "The Who" on tulossa konsertoimaan itäpuolelle, on Homerin saatava yhtye omalle puolelleen.

Homerin kvartetti
Homer muistelee kulta-aikaansa 80-luvun puolivälissä - aikaa jolloin hän johti listojen kärjessä keikkunutta ilmiötä nimeltä "The Be Sharps". Yhtyeen meteoriittinen menestys oli kuitenkin lyhyt, ja Homer saa tärkeän opetuksen perhearvoista ja fanien vaihtelevasta uskollisuudesta.

Oton seikkailut
Nähtyään "Spinal Tap" -konsertin, Bart päättää ryhtyä "hevariksi". Homer ja Marge ostavat Bartille kannustukseksi kitaran. Otto esittelee taitojaan Bartin kitaralla, ja aiheuttaa koulubussin myöhästymisen. Seurauksena Oton on muutettava Simpsoneille asumaan.

Lisätietoja

TekstitysSuomi, ruotsi, tanska, norja, ranska, saksa, hollanti, unkari
Kuulovammaisille: englanti, saksa
LisämateriaaliKooste: Oton parhaat hetket
KuvasuhdeFull Frame, 4:3
ÄäniDolby Surround 2.0
Julkaisupäivä27.10.2006
Alkuper. tuotantovuosi2002
Alkuperäinen nimiSimpsons Backstage Pass
RyhmäDVD-ELOKUVAT
Suositeltava käyttömaaSuomi
ElokuvatyyppiTV-sarjat

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä. Lisää tuotteita ostoskoriin painamalla ostoskärry-painiketta kyseisen tuotteen kohdalla. Löydät tämän ostoskorin verkkokaupassa aina jokaisen sivun alareunasta.

  • Luo tunnus niin osoitetietosi tallennetaan muistiin.
  • Kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tunnus.
  • Ilman tunnusta voi tehdä myös ostoksia.

Maksutavat

Sampo, Nordea, OP, postiennakko