Elokuvan historia

Harvinaisesta huvista massojen viihteeksi

Elokuva sai alkunsa 1800-luvun lopussa, kun Chicagon maailmannäyttelyssä 1893 Thomas Edison esitteli yleisölle ensimmäiset laitteet, joilla hyödynnettiin selluloidifilmiä liikkuvan kuvan esittämiseen. Sen jälkeen elokuva on kehittynyt huimasti.

Edison ei patentoinut keksintöjään Euroopassa, joten samantyyppisiä laitteita kehiteltiin tälläkin puolella Atlanttia. Robert Paul sai ajatuksen liikkuvien kuvien esittämisestä yleisölle yksittäisten katsojien sijaan ja keksi elokuvaprojektorin. Samoihin aikoihin Ranskassa Auguste ja Louis Lumière keksivät laitteen, jossa yhdistyivät kamera ja projektori. Vielä vuoden 1895 aikana elokuvia esitettiin yleisölle maksua vastaan.

Elokuvateattereita ei ollut, vaan kiertävät yrittäjät näyttivät elokuvia milloin missäkin. Silloiset elokuvat olivat yleensä alle minuutin mittaisia, ja niissä oli vain yksi kohtaus. Elokuvia ei editoitu, eikä kamera yleensä liikkunut kuvattaessa ollenkaan. Mutta liikkuva kuva innosti ihmisiä, ja ennen vuosisadan loppua elokuvateollisuus sai siivet joka puolella maapalloa.

Elokuvasta vakavaa liiketoimintaa

Vaikka elokuvantekijät alusta asti yrittivät yhdistää kuvaan äänen, ei tämä onnistunut ennen kuin 1920-luvun lopulla. Niinpä elokuvat olivat yli 30 vuotta mykkiä. Äänimaiseman loivat oikeat muusikot, ja dialogia ja tarinaa kuljetettiin eteenpäin tekstiruuduilla.

Pariisilainen taikuri Georges Méliès alkoi tehdä fantasiaelokuvia ja kehittää erikoistehosteita vuonna 1896. Kuuluisin Mélièsin elokuvista on Matka Kuuhun (1902). Méliès osoitti, että elokuvalla voi paitsi tallentaa todellisuutta, myös vääristää sitä.

Samaan aikaan Amerikassa elokuva muuttui nopeasti muotivillityksestä pysyväksi ilmiöksi. Elokuvateatterit alkoivat lisääntyä, ja ennen hieman anarkistisesta puuhastelusta tuli vakavasti otettavaa liiketoimintaa.

1900-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä elokuvan standardipituus oli edelleen vain yksi kela, eli 10–15 minuuttia. Ensimmäinen täyspitkä elokuva oli australialainen The Story of the Kelly Gang (1906), joka kesti 80 minuuttia. Vasta vuonna 1911 muutkin maat alkoivat tuottaa täyspitkiä elokuvia, ja vuosikymmenen puolivälissä pitkä elokuva alkoi syrjäyttää lyhytelokuvaa. Keskiluokka myönsi elokuvan olevan oma taidemuotonsa, ja elokuvan asema 1900-luvun kulttuurissa muodostui vakaaksi.

Ensimmäisen maailmansodan synnyttämä Hollywood

Tähän asti Ranska ja Italia olivat olleet johtavia elokuvatuottajia, mutta ensimmäinen maailmansota keskeytti elokuvatuotannon Euroopassa. Kalifornialainen Hollywood rakensi itselleen aseman, jonka se on siitä lähin myös pitänyt. Paikka on edelleen maailman elokuvatuotannon keskus ja hallitsee markkinoita useissa maissa.

1920-luvulle tultaessa USA tuotti vuosittain noin 800 elokuvaa. Charlie Chaplin, Buster Keaton ja muut sen ajan tähdet valloittivat maailman valkokankailla. Suuret elokuvastudiot alkoivat muodostua, tähtikulttuuri syntyi, elokuva kaupallistui ja sekä tekniikkaan, kerrontaan että visuaalisuuteen tuli uudistuksia.

Sodan jälkeen Hollywoodin kovimpia kilpailijoita olivat saksalainen ekspressionismi, ranskalainen avantgarde ja neuvostoelokuva. Saksalainen elokuva oli näistä vahvin ja kehitti erityisesti kauhuelokuvien genreä. Neuvostoelokuva puolestaan oli innovatiivisin ja toi editoimiseen uusia tuulia. Myös ensimmäinen täyspitkä intialainen elokuva näki päivänvalon.

Elokuva yleistyi entisestään, ja monissa maissa ryhdyttiin kokeellisiin puuhiin: lineaarinen kerronta hylättiin, ja abstraktia, estetiikkaa ja alitajuntaa korostettiin surrealistisilla elokuvilla. Kuuluisin surrealistisen elokuvan mestari oli espanjalainen Luis Buñuel. Ensimmäistä kertaa mainstream- ja taide-elokuvien ero oli selkeä.

Äänielokuva mullisti valkokankaan maailman

Tekniikka, näytteleminen ja visuaalisuus kehittyivät entisestään. Mykkäelokuvien lopun alkua oli Jazz Singer -elokuvan julkaisu 1927: elokuva oli enimmäkseen mykkä, mutta siinä oli ensimmäistä kertaa myös synkronoitua dialogia ja laulua. Muutos tapahtui nopeasti, ja vuoden 1929 loppuun mennessä lähes kaikki Hollywoodissa tuotetut elokuvat olivat äänielokuvia.

Suuret studiot hallitsivat markkinoita entistä selkeämmin, koska niillä oli varaa toteuttaa muutos ja pienillä studiolla ei. Hollywoodin kulta-aika alkoi, ja sen ajan kuuluisimpia näyttelijöitä pidetään edelleen klassisina elokuvatähtinä. Clark Gable, Katharine Hepburn, Humphrey Bogart ja Shirley Temple ovat kaikille tuttuja nimiä. Monen mykkäelokuvatähden ura puolestaan loppui äänielokuvien tuloon.

Uusia genrejä syntyi äänielokuvan ansiosta. Musikaali oli niistä tärkein. Niiden lisäksi gangsterielokuvat olivat suosittuja, ja slapstickin sijaan nokkela dialogi oli keskeinen huumorin lähde komedioissa. Toinen maailmansota aiheutti propagandaelokuvien vyöryn, mutta ilmapiiri ruokki myös melodraamojen, kauhuelokuvien ja romanttisten elokuvien tuotantoa. Sellaiset klassikot kuin Tuulen viemää (1939) ja Casablanca (1942) saivat ensi-iltansa sodan aikana.

Sodan jälkeisinä vuosina 1950-luvulla televisio haastoi elokuvan. Elokuvateattereita suljettiin, ja studiot yrittivät keksiä uusia keinoja yleisön houkuttelemiseksi. Syntyi laajakangasformaatti ja sen mukana spektaakkelielokuvat, kuten Ben-Hur (1959) ja Spartacus (1960). 1960-luvulla suosituimpia olivat perhe-elokuvat, kuten Maija Poppanen (1964) ja The Sound of Music (1965).

Tappajahaista Titaniciin

1970-luvulla elokuvissa alettiin näyttää enemmän verta ja väkivaltaa. Pornoelokuvien teosta tuli laillista. Myös elokuvakerronta muuttui: tarinan kronologiaa sekoitettiin, ja lopussa oli yllättäviä käänteitä. Samaan aikaan uusi amerikkalaisten ohjaajien sukupolvi aloitti uransa. Francis Ford Coppolan, Steven Spielbergin, George Lucasin ja Brian de Palman elokuvista tuli jättimenestyksiä sekä kansan että kriitikoiden parissa. Modernit kassamagneettielokuvat olivat syntyneet.

1980-luvulla elokuvastudiot yrittivät kieltää kotivideonauhurit, sillä kotona katsotut elokuvat vähensivät yleisöä elokuvateattereissa. Lucas ja Spielberg hallitsivat Hollywoodia, ja vuosikymmen kului jatko-osia katsellessa. Star Warsin, Tappajahain ja Indiana Jonesin jatko-osat tuottivat tekijöilleen muhkean kasan dollareita.

Prameat erikoistehosteet ja yksinkertaisesti tehdyt indie-elokuvat leimasivat 1990-lukua. Yleisö löysi sekä Titanicin (1997) että Reservoir Dogsin (1992). Myös animaatioelokuvien suosio kasvoi jälleen, ja esimerkiksi Leijonakuningas (1994) oli suurmenestys. Ensimmäinen tietokoneella tehty animaatio Toy Story sai ensi-iltansa 1995. Samaan aikaan DVD alkoi syrjäyttää VHS-nauhaa.