Eyes Wide Shut
Eyes Wide Shut
(Eyes Wide Shut)
Vaarallisen kiehtova seikkailu unen ja toden rajamailla
| Valmistusmaat: |
|
|---|---|
| Valmistumisvuosi: | 1999 |
| Ohjaus: | Stanley Kubrick |
| Pääosissa: |
|
| IMDb-pisteet: | 7,0 |
| Lisätietoa: |
Stanley Kubrickin viimeiseksi jäänyt elokuva leikittelee todella ja kuvitelmalla, haluilla ja niiden toteuttamisella, unelmilla ja niiden seurauksilla. Vahvasti visuaalinen elokuva pitää katsojan mystisessä otteessaan alusta loppuun asti.
Lääkäri Bill Harford (Tom Cruise) ja hänen vaimonsa Alice (Nicole Kidman) elävät päällisin puolin täydellistä elämää. On luksusasunto, kaunis tytär, yläluokan kutsuja, rahaa ja ulkonäköä. Avioliiton asetelma kuitenkin horjahtaa, kun Alice paljastaa ajatelleensa miehensä pettämistä.
Bill lähtee selvittelemään päätään ja vaeltelee ympäri New Yorkia koko yön. Hän päätyy omituisiin tilanteisin ja kulkee sokeasti ennen kaikkea seksuaalisten houkutusten perässä. Hengenlähtökin on lähellä.
Unen, unelman ja toden rajamailla
Billin seikkailuista ei suoraan käy selville, tapahtuvatko ne todellisuudessa vai pelkästään Billin pään sisällä. Asianlaita ei ole selvä tohtorille itselleenkään, ja seuraavana päivänä pöllämystynyt Bill yrittää selvittää, mitä oikeastaan tapahtui.
Tosi ja kuvitelma menevät elokuvassa jatkuvasti sekaisin. Aidolta näyttävä onkin valhetta tai unta, tuttu maailma muuttuu muutaman korttelin päässä täysin tuntemattomaksi, ja Kubrick on jopa luonut New Yorkin uudelleen elokuvaansa varten korostaakseen sitä, miten arkipäivänä totena pidetty voikin olla pelkkä kulissi.
Rahalla saa
Elokuvan henkilöt jakautuvat selkeästi kahteen ryhmään: ihmiset, joita käytetään, ja ihmiset, joilla on rahaa heitä käyttää. Elokuva haluaa osoittaa jo nimessään olevalla sanaleikillä, miten ihmiset, erityisesti hyvin rikkaat, ovat sokeita ympäristölleen.
Kalliit puitteet kätkevät petokset ja ihmisten tekojen rumuuden, naamiot kätkevät kasvot, iloiset joulukoristeet kätkevät sen, ettei kaikki olekaan hilpeää ja onnellista. Aamuauringon valo paljastaa edellisillan seikkailujen hohdottomuuden.
Yhtä aikaa modernilta ja vanhanaikaiselta näyttävä New York, ylelliset asunnot ja kartano, yksityiskohtia pursuavat asut ja kylläiset värit luovat elokuvaan epätodellisen mutta vaikuttavan tunnelman, jota täydentää taustalla ahdistavasti soiva piano.
Kaiken takana on nainen
Seksillä ja seksuaalisuudella on elokuvassa keskeinen rooli. Alice on hetken aikaa valmis jättämään perheensä saadakseen edes yhden yön tuntemattoman miehen kanssa, Billin seikkailut ovat reaktio vaimon haaveisiin uskottomuudesta, ja joka puolella on prostituoituja, suoria ehdotuksia ja ihmisiä harrastamassa seksiä.
Elokuvan naiset kytketään toisiinsa rinnastuksien avulla. Alice on samanlainen pitkä, huumeisiin viehtynyt punapää kuin Mandy-huora, ja Alicen lakanat ovat saman väriset kuin katutyttö Dominon mekko. Kun Domino katoaa, hänen tilalleen tulee Sally, ja tarina jatkuu niin kuin mitään ei olisi tapahtunut.
Ehkä elokuvassa on loppujenlopuksi vain yksi nainen, se, jota Bill pohjimmiltaan unissaankin jatkuvasti etsii ja haluaa: Alice.
